Tässä jälkiruoassa yhdistyy ihanasti suklaan makeus ja vadelman kirpeys. Vadelma-omenamelban lisäksi tarjosin kakun kanssa vaniljakastiketta. Myös vaniljajäätelö sopii mainiosti tämän jälkiruoan seuraksi.
Keikauskakku
3 omenaa
100g voita tai margariinia
200g maitosuklaata (voit myös laittaa puolet maito- ja puolet tumma suklaata)
3 munaa
1dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vanilliinisokeria
Kuori ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Peitä vuoan pohja leivinpaperilla. Levitä omenakuutiot tasaisesti vuoan pohjalle. (Kuten kuvasta huomaa, itselläni omena olivat lohkoina, mutta ne oli aika hankala syödä, joten suosittelen kuutioita)
Sulata rasva kattilassa. Paloittele suklaa rasvan joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Anna vähän jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Lisää suklaaseos sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet muna-sokerivaahdon joukkoon. Sekoita varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina omenoiden päälle vuokaan. Paista 175C:ssa n. 45 minuuttia.
Irrota kakku veitsellä vuoan reunoista ja kumoa vadille.
Vadelma-omenamelba
1 omena
3dl (pakaste)vadelmia
sokeria
Kuori ja pilko omena kuutioiksi. Lisää kattilaan omenakuutiot ja vadelmat. Kiehauta omenia ja vadelmia miedolla lämmölla niin kauan, että omenat alkavat soseutumaan. Kun omenat ovat täysin soseutuneet, kaada seos siivilän läpi tarjoiluastiaan. Lisää sokeria maun mukaan.
Oma arvioni: ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti